keskiviikko 26. elokuuta 2009

ajelulla

Maanantaina saimme ajatuksen lähteä Marjutille iltakahville, Jyväskylään. Kello näytti kolmea kun lähdimme. Otimme Rian ja Chocon mukaan, toiset jäivät katkerana kotiin.Ja tunnetusti minulle tuli hätä kun olimme ajaneet yli puolen matkaa, noin 150km. Patalahdella auto seis ja juoksin vessaan. Tarja jäi koirien kanssa autoon.
Takasin tullessani eiks Choco saannut ilokohtauksen, häntä ei oltukkaan hyljätty!! Pää ajajan ja oven väliseen lokoseen.
TARJA!! se ei saa päätään pois. Auta nyt vähän!! Tarja nauroi niin, että ei päässyt ylös penkistä, kyllä se saa päänsä pois. Mutta kun ei saa!!
Vedin ja tuuppasin, myös Choco yritti vetää päätään , mutta ei, siinä oli ja pysyi!!
Takaovi auki , eiks se halvatun elukka pudonnut takapäästään ulos, roikkui päänsä varassa autossa!! Nyt tuli jo hiki!!
Sain nostettua koiraa sen verran ylös päin, että sain sen vihdoinkin irti.
Koira näytti pikkuisen järkyttyneeltä.
Matka jatkui kohti kahvia ja ruokaa.
Marjut oli laittanut ruuan sillä aikaa kun taistelin koiran kanssa.
Kotia kohden lähdimme joskus klo. 23.10 ja vihdoinkin kotona joskus pikkuisen yli yksi yöllä.
Mutta eipä työntänyt pikku tyttö päätään enään mihinkään lokoseen, takaisin tullessa.

1 kommentti:

  1. Voi kiesus tuota Chocoa! Joskus mun on kyllä ihan pakko saada Chocon tyttö, että meidänkin huusholliin saadaan hieman vauhtia :-))) On se vaan niin huipputyyppi että oksat pois! Iiiiisot masurapsutukset teidän päättömiä ideoita saavalle pikkulikalle! Maanantaina nähdään :-)))))

    VastaaPoista