lauantai 29. elokuuta 2009

Näyttely

Eilen aloimme puunaamaan kolmea koiraa tämän päiväiseen näyttelyyn, tosin kaksi oli varsinaisessa näyttelyssä ja yksi kävi pokkaamassa kennelliiton myöntämän kaverikoira mitallin, siis Pipari oli pokkaaja.
Marjut tuli tosi myöhään eilen illalla, kello taisi olla jo tämän päivän puolella. Hän oli laittanut Sirkun kotonaan ennen lähtöä.
Meillä oli Piparin lisäksi Huugo ja Jalo kiillotettavana. Nukkumaan pääsimme joskus yhden kieppeillä ja herätys taasen 5.30. Mitenkä niin silmät sekaisin ja sydän seis??
Aamulla vähän yli seitsemän autojen nokat kohti Helsinkiä ja Tuomarinkartanoa jossa oli terriereiden erikoisnäyttely.
Jalo oli paras uros ja VSP Huugo paras uros 2 SERTI jotenka poikien kohdalla meni hyvin. Mutta Sirkku,,,,,,,, se ei vain kävele minun kanssani joteka Exelent ja luokkansa 4 . Vielä Tarja oli saannut aikaan kasvattaja luokan, itse siintä mitään tietämättä! Sitten kiirellä kohti Tervakoskea Piparin kanssa ja jos sanon kiireellä se myös tarkoittaa sitä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Ennenkuin pääsin moottoritieltä pois kännykkä soi! Missä kohtaa olet. odotan sinua parkkipaikalla..Toiset olivat jo saapuneet. Aikamme odotettuamme saimme marssia isoonkehään, Pipari etunokassa!!!! Pedigreen oli muistanut meitä tuotepaketilla ja kennelliitto diplomilla ja mitallilla jotenka tämä päivä oli kyllä paras!
Huomenna mennään sitten Huugon ja Sirkun kanssa Tervakoskelle oikein näyttelyyn.
Eikuin koiria saavin alle pesulle TAAS!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

keskiviikko 26. elokuuta 2009

ajelulla

Maanantaina saimme ajatuksen lähteä Marjutille iltakahville, Jyväskylään. Kello näytti kolmea kun lähdimme. Otimme Rian ja Chocon mukaan, toiset jäivät katkerana kotiin.Ja tunnetusti minulle tuli hätä kun olimme ajaneet yli puolen matkaa, noin 150km. Patalahdella auto seis ja juoksin vessaan. Tarja jäi koirien kanssa autoon.
Takasin tullessani eiks Choco saannut ilokohtauksen, häntä ei oltukkaan hyljätty!! Pää ajajan ja oven väliseen lokoseen.
TARJA!! se ei saa päätään pois. Auta nyt vähän!! Tarja nauroi niin, että ei päässyt ylös penkistä, kyllä se saa päänsä pois. Mutta kun ei saa!!
Vedin ja tuuppasin, myös Choco yritti vetää päätään , mutta ei, siinä oli ja pysyi!!
Takaovi auki , eiks se halvatun elukka pudonnut takapäästään ulos, roikkui päänsä varassa autossa!! Nyt tuli jo hiki!!
Sain nostettua koiraa sen verran ylös päin, että sain sen vihdoinkin irti.
Koira näytti pikkuisen järkyttyneeltä.
Matka jatkui kohti kahvia ja ruokaa.
Marjut oli laittanut ruuan sillä aikaa kun taistelin koiran kanssa.
Kotia kohden lähdimme joskus klo. 23.10 ja vihdoinkin kotona joskus pikkuisen yli yksi yöllä.
Mutta eipä työntänyt pikku tyttö päätään enään mihinkään lokoseen, takaisin tullessa.

sunnuntai 23. elokuuta 2009

saunomassa

Meidän piti lähteä Matille ja Sarille saunomaan uuteen tynnyrisaunaan. Kello oli seitsemän kun heräsin . Kaikkea kivaa tehtävä vielä ennen lähtöä. Pennut ulos vähäksi aikaa niin ovat tyytyväisiä sitten kun olemme pois kotoa. Tarjakin heräsi jo. Meidän piti lähteä klo.12.00 tai jotakin siihin suuntaan. Kännykkä soi ..........voi perjantai.......se on Iiriksen Tarja.... olenko ymmärtänyt väärin...pitikö mun tuoda Iiris..
Istun jo autossa....olin unohtanut , että lupasin ottaa Iiriksen yökylään kun omistajat menevät häihin..Soita Sarille, että tulemme vähän myöhässä......äkkiä hlinnaan ja takaisin kotiin. Auto sai kyytiä.
Olimme noin puoli tuntia myöhässä aiotusta ajasta. huh....
Sauna oli ihana ja kutsuinkin meidät uudestaan saunomaan kunhan saamme Minnankin mukaan.
Sari kertoi , että hän oli saannut slaakin kun Tarja soitti, Matti vastaa sinä, he luulivat meidän peruvan tulomme!!! Väärä luulo silloinkun on kyse saunomisesta heillä. Minä nyt vain rakastan heidän saunaansa, jatkuvalämmitteinen ja lämmin vesi porisee kivasti padassa.
Sari oli tehnyt aivan mahtavaa ruokaa jälleen kerran sekä Tarjan synttäreiden kunniaksi täytekakun jonka nautimme teen ja kahvin kera...
Viihdyimme heillä kuten aina. Kaikki tytötkin olivat paikalla. Mikä minun mielestä oli fantastista.
Loppu hyvin kaikki hyvin.

torstai 20. elokuuta 2009

elämää

Aurinko on tullut taas näkyviin. Jippi jei!!!!!
Nekkukin päätti sitten synnyttää. Viisi pentua syntyi eilen, kolme tyttöä ja kaksi poikaa. Pennut onneksi menevät kasvattajalle. Onneksi sen takia, että tossa on vielä pari poikaa myymättä , dandejä.
Nekku synnytti itse, pari pentua oli jo maailmassa ennenkuin Tarja heräsi. Minä nukuin sikeästi. Viiden aikaan aamulla Tarja kysyi josko menisin keittämään kahvia, Paljonko kello on? En todellakaan meni! Ja jatkoin unia. Olimme syönneet puoli kiloa karkkia, verensokeri taisi olla tähtitieteellinen. Olin aivan horkassa koko päivän. Menee taas vähän aikaa ennenkuin syön makeaa niin paljon. Heh heh hee, Mitenkä niin, että makean perso??
Puita olisi mätettävä vielä liiteriin. Nyt kun aurinko on tullut takaisin. Onneksi niitä ei ole paljoa enään ulkona!!
Tänään on pestävä pari koiraa, Pipari ja Taika, on kaverikoira päivä!!
Sain Rian ja Chocon kiinni kuopan kaivamisesta. En vain pidä siintä, että pihalle ilmestyy ansakuoppia, jalat menevät.

tiistai 18. elokuuta 2009

Sataa :((

Kyllä Suomen suvi on lyhyt ja vähä luminen!
Vettä tulee taas maahanasti. Että minä sit inhoan talven tuloa ja itse talvea, käsiä särkee selkää kolottaa ja jalat unohtuivat johonkin kesän tietämille!!;))
Eilen teimme verijäljen läheiseen metsään. Marjo oli mukana. Tarja veti sientä perässä, minä merkkasin ja Marjo kulki veri astian kanssa minun perässä. Teimme yhden makuun ja kulman, päättessä oli sit tänä aamuna Marjon sinne viemä luu.
Marjo kaivoi auton uumenista Vappu neitosen ja meiltä Huugo poika mukaan, laina valjaissa, Jalon murjottaessa sisällä, hänen valjaat kävelee ilman häntä ulkona.
Vappu meni ensin jäljen, hitaaseen tahtii tarkasti haistaen, kulma meni vähän pitkäksi, luu löytyi kyllä ja se olisi maistunut tyttöselle paikan päällä, olihan se eri jännää , ulkona syömässä nuoren uroksen kera :))
Sitten oli Huugon vuoro, tarkkana nyt tästä se narttu meni, aivan varmasti, makuu ja kulma meni pikkuisen ohi, jälki löytyi kyllä pienellä opastuksella. Luu löytyi myös, mutta ei sitä ehtinyt katsomaan, Vappu seisoo tuolla tien penkalla.
Keskustelimme seuraavan jäljen teosta, molemmille koirille oma jälki.
Aika hyvin noin eka kertalaisille, kun ei edes tiedä mitä pitäisi tehdä, koirat siis, ihmiset kyllä kävelevät perässä , kiltisti

perjantai 14. elokuuta 2009

taas itkettiin

Katselin tv;tä, hurja remontti oli menossa. Pitäisi kieltää tollainen sarja, meikäläinen itki kuin niegara.
Muuten onks pennut jo sisällä? Sinä kannoit kolme ja kolme ja toinen toi loput, niin, niin, mutta kun tuolla pentuaitauksessa EI ole kuin seitsemän, eiks niitä pitäisi olla kahdeksan??
Kyllä ne pitäisi olla kaikki. Vaan kun ei ole !!??
Äkkiä ulos, PENTU PENTU TÄNNE .
Ei missään, konttasin auton aluksen, ei ole, kiersin pihan , ei ole, takaisin sisälle laskemaan, seitsemän, APUA
Äkkiä pihalle takaisin. Harava käteen ja lätäkölle, harasin pohjia myöten, ei ole. Nyt tuli uusi itku. Missä se yksi pentu on. Aikuiset koirat olivat kyllä pihalla ei sitä pentua mikään elukkakaan ole voinnut viedä ja haukan huutoa en ole kuullut. Sisälle tukka putkella ja hermot seis. Tuolla se nukkuu, oli pahus tullut häkistä ja mennyt takimmaiseen nurkkaan nukkumaan, no hyvä kun löytyi.
Isot koirat sisälle nyt mennään nukkumaan. Meni hetki ja YKSI puutuu, tää päivä on kamala, minä en ala mitään. Kuka se niistä on ?!!
Jalo tänne ! ja vähän nopeasti.

keskiviikko 5. elokuuta 2009

Rakastaa.....ei rakasta........

Kyllä tämä rakkauden tuska on sitten kamala.
Milla-tädillä on juoksu parhaaseen aikaan.
Pojat käyvät kuumana. Pipari ja Huugo astuvat kilpaa toisiaan. Yrittiväthän ne astua Jaloakin, mutta............. Jalo on vanha mies eikä sitä niin vain astuta jotenka kolmas maailmansota oli tosi lähellä.
Essi on katkera tyttö kun pojat vain itkevät Millan perään. Kateus se on ............. ja sit Milla saa tai paremminkin joutuu nukkumaan yläkerrassa, mun sängyssä tietenkin, ne lakanat.!!!!!
Essi paremman puutteessa kurmottaa toisia tyttöjä hampaat irvessä.......
Huomenna pitäisi tulla Iittalasta pennun hakijat, mitää harmaata aavistustakaan ei ole mihin aikaan. Et hyvä meidän äiti!!!!!!
Paperit laitettava kuntoon tänään vielä.

sunnuntai 2. elokuuta 2009

puita

Tänään olemme Marjutin kanssa vienneet puita liiteriin oikein tosissamme.
Tosin minä luistin muutaman kymmenen kuormaa, pesin Iiriksen ja kampasin sen takuista. Omistaja haki sen illansuussa kotiinsa. Eilen lähti yksi pentu ,Tomppa, myös uuteen kotiin, Valkeakoskelle.
Näyttäis vähän siltä, että ne lähtee sittenkin.
Silmät on aivan sekaisin meikäläisellä. Koirat ovat pitäneet huolen, että tässä talossa ei nukuta pitkään, yhtenenäkään aamuna.
Televisiota katson silmät kiinni ihan autuaasti.
Aamulla on taasen aikainen ylösnousu. Pentuja lääkärille sirutusrumban merkeissä, mukaan lähtee myös nämä meidän matkalle lähtevät, Ria, Huugo ja joukon jatkeena vielä Choco.
Televisiosta tulee tänään Wallander mikäli jaksaa katsoa.